Joroisten triathlonin puolimatkan jälkeen jäi niin kova nälkä, että oli osallistuttava vielä Tahkon puolimatkalle. Joroisten kisa oli kauden päätavoitteeni ja lähdin Tahkolta hakemaan vain lisää kisakokemusta ilman suurempia aikatavoitteita. Valmistautuminen onnistui suhteellisen hyvin ja odotin innolla kisaa, vaikka huomasin, että paras henkinen ja fyysinen vire oli jäänyt Joroisille.

Sää oli mukavan aurinkoinen, mutta tuuli oli melkoinen. Kokemusta lähdin hakemaan ja jo pelkkä uintiosuus tarjosi sitä roppakaupalla. Tuuli nostatti melkoinen aallokon ja uiminen oli taistelua ja eteneminen hidasta. Yläkropasta loppui puhti hyvin nopeasti, mutta suhteellisen hyvävoimaisena pääsin vaihtoon. Uintiaika 00:52:18.

Osasin varautua kankeisiin jalkoihin pyöräilyn alussa, varsinkin kun vesi oli kylmää ja odotin, koska kone lähtee käyntiin ja saan vauhtia nostettua. Lihakset lämpenivät, mutta jalat tuntuivat aivan voimattomilta. Maitohappoja kertyi jalkoihin niin ylämäissä kuin tasaisemmallakin. Tilannetta ei helpottanut lainkaan kova tuuli ja mäkinen reitti. Myös niskani ja hartiani olivat todella kipeät ja joudui asentoa vaihtamaan jatkuvasti. Yritin kuitenkin pitää ajatukseni positiivisina ja keskittyä etenemään. 

Tullessani toiseen vaihtoon, pettymys alkoi nostaa ensimmäistä kertaa päätään. Pyöräilyyn oli aikaa kulunut 03:23:35 eli 20 min kauemin kuin Joroisilla. Työnsin pettymyksen taka-alalle kun juoksu lähti rullaamaan ihmeen hyvin. Ensimmäisessä lievässä nousussa kuitenkin huomasin, että jalat olivat hapoilla. Yritin edelleen ajatella, että varmaan kohta helpottaa. Ei helpottanut. Kilometri kilometriltä jaloista hävisi kaikki voima ja puhti. Vajaan 10km juoksun jälkeen alkoi heikottaa. Olin ihmeissäni; miten voi olla näin paha ja heikko olo kun raahustan tällaista vauhtia, enkä saa edes sykkeitä nousemaan?! Jokusen kerran mieleen tuli ajatus keskeyttämisestä; miksi kärvistelen kun tiedän tulevani maaliin todella pettyneenä? Keskeytys ei tosin ollut mikään vaihtoehto, ellei taju lähde. Vierumäen keskeytys oli sen verran kova paikka. Tuttujen kannustuksen saivat tipan linssiin. Maalisuoralla pettymys ja väsymys purkautuivat ja vollotin avoimesti. Loppuaika 06:43:39. 

Nyt olen kääntänyt pettymyksen todella loistavaksi kokemukseksi. Joroisten helpon ja onnistuneen puolimatkan jälkeen pääsin kokemaan, miltä matka tuntuu kun kisapäivälle sattuu huono päivä ja haastavat olosuhteet. Olen ylpeä, että myös henkinen kanttini kesti ja pääsin maaliin. 

Tämä kausi on antanut todella paljon ja olen oppinut niin lajista kuin itsestäni hurjasti lisää. En malta odottaa tulevaa kautta! Nyt on kuitenkin maltettava pitää pieni ylimenokausi, että intoa ja motivaatiota riittää kun lokakuussa alkaa pk-kausi. Onni on saada tehdä asioita, joista nauttii!

11902571_1007261572679767_26089413532893

Kuva Bullseye Photography