Triathlon on kertakaikkiaan hieno laji (asia, jonka kaikki lajin harrastajat tietävätkin). Minulla on taipumusta kyllästyä helposti, mutta tämä laji ei anna edes mahdollisuutta kyllästyä. Harjoittelu on toki monipuolista, mutta into ja motivaatio säilyvät vain haasteiden ja kehityksen kautta. 

Monilla triathlonisteilla saattaa olla yksi selvästi vahvempi laji, mutta minulla ei ole esimerkiksi juoksu- tai uintitaustaa, vaan kaikki lajit ovat niin sanotusti samalla viivalla. Olenkin huomannut, että vuorotellen jokainen laji tuntuu hiukan "helpommalta", jolloin treenaan innokkaammin. Luulen tämän johtuvan ainakin osittain kehityksestä: kun huomaa kehityksen, myös treenaaminen maistuu paljon paremmin. Tällä hetkellä pidän eniten traineritreeneistä ja voimaharjoittelusta(!?). Tästä ei ole kovin kauaa kun tuskailin salitreenejä, enkä todellakaan odottanut pääseväni salille. Viime aikoina olen kuitenkin hikoillut salilla ja heilutellut kahvakuulia intopiukeana. Traineri- ja salireenit ovat kovia, mutta tuntuvat todella palkitsevilta. 

Lajit tarjoavat vuorotellen myös haasteita, jolloin treenit tehdään vähemmän innoissaan. Tällä hetkellä juoksu ei tunnu kulkevan ja olen vain tyytyväinen kun saan treenit tehtyä. Olosuhteet eivät asiaa helpota: lumessa juokseminen on tavallista raskaampaa, matolla juokseminen on tylsää ja jäällä liukastelu ei ole kivaa. Onneksi tiedän, että tämä tulee muuttumaan kunhan teen annetut treenit ohjeiden mukaisesti. Mutta niin kuin otsikossakin todetaan, edistyminen on täydellisyyttä parempaa.

WP_20160105_08_35_22_Pro__highres.jpg