Halusin kokea, miltä tuntuu juosta 42,2km ja sen pääsin todella kokemaan kun juoksin eilen elämäni ensimmäisen maratonin Tallinnassa. Kuuden viikon juoksuharjoittelusta kaksi viimeistä viikkoa meni "hukkaan" sairastelun ja töiden vuoksi, mutta pääsin kuitenkin starttaamaan terveenä.

En ole aikaisemmin osallistunut juoksutapahtumiin, joten jo startti oli uusi kokemus ja oli hienoa edetä juoksijavirran mukana. Vaikka olin lämmitellyt ja verrytellyt, alku tuntui kankealta ja oman juoksurytmin löytäminen oli hankalaa. Hiljalleen oma tahti löytyi kun lopetin sykkeiden vahtimisen ja keskityin kuuntelemaan kehoa, sekä pitämään juoksun rentona. Tiesin, että päivästä tulisi lämmin, joten pelasin varman päälle ja join ja kaadoin vettä päälleni jokaisella huoltopisteellä. Energiat tuntui ilmeytyvän, eikä suurempia vatsaongelmia ilmaantunut (jos yhtä bajamajakäyntiä ei lasketa). Lisäksi tunnelma reitillä oli upea ja kannustajia riitti! Ensimmäinen 21,1km kierros menikin ilman ongelmia ja lähdin seuraavalle kierrokselle hyvävoimaisena.

Alusta alkaen oikeassa sisäreidessä/nivusessa tuntui lievää kiristystä, mutta en kiinnitänyt siihen juurikaan huomiota. Kiristys paheni hiljalleen toisella kierroksella ja ennen 30km kääntöpaikkaa kiristys oli jo kipua. Siitä ongelmat sitten alkoivatkin. Pysähtelin vähän väliä ja yritin epätoivoisesti venyttää sisäreittä ja lonkankoukistajaa. Kävely sattui, juoksu muuttui töpöttelyksi ja kipu vain paheni. Kirosin koko touhun alimpaan helvettiin ja vannoin pysyväni kaukana maantiejuoksusta. Keskeyttämistä mietin matkalla moneen kertaan, mutta halusin maratondebyyttini päättyvän maaliin. Itkeä tihrustin matkalla kun sattui niin paljon ja sen jälkeen itkin ajatusta, miten pettyneenä tulen maaliin. 39km kohdalla keskeyttäminen oli todella lähellä, mutta onneksi jatkoin itkuista matkaani ja pääsin kuin pääsinkin maaliin ajassa 4:45:53.

En tiedä, miksi olin niin pettynyt suoritukseeni, sillä maaliin pääsy oli työvoitto, josta pitäisi olla ylpeä, vaikka aika olikin pettymys. Hairahdukseni juoksun pariin saa jäädä toistaiseksi tähän ja seuraavan maratonin juoksen vasta triathlonin täydellä matkalla. Triathlonistista tuli maratoonari, muttei juoksijaa. Nyt keskityn saamaan jalan kuntoon ja palautumaan, että pääsen aloittamaan uuden harjoituskauden ensi kesää varten. 

sportfoto_2016-09-11_SEB_Tallinna_Marato


IMG-20160911-WA0003.jpg


14265061_10209259409996003_7367929882479