Jos minulle olisi kerrottu peruskoulussa ollessani, että parikymppisenä olen totaalisen hurahtanut kestävyysurheiluun, olisin todennäköisesti vain nauranut. Inhosin liikuntatunteja ja vielä enemmän kilpailemista. Olen toki harrastanut monenlaista aina purjehduksesta tanssiin, mutta lopetin aina kun olisi pitänyt kilpailla. 15-vuotiaana sain liittyä kuntosalille ja löysin liikunnan ilon spinning- ja body pump-tuntien kautta. Usein vedin pari-kolme ryhmäliikuntatuntia peräkkäin ja nautin pahanolon kynnykselle pääsemisestä. Liikuin omaksi ilokseni ja se tuntui hyvältä. Samoihin aikoihin aloin käydä lenkillä, mutta hyvinkin nopeasti polveni alkoivat kipuilemaan. Jalkojen heikko lihaksisto, uusi laji ja paha ylipronaatio tekivät tehtävänsä, enkä uskonut, että koskaan tulisin pidempiä matkoja juoksemaan.

Jouluun 2011 asti kävin vain salilla ja jumpissa, mutta liikkunnasta oli ehtinyt tulla merkittävä hyvänolon lähde. Vuonna 2011 vietimme joulua Vuokatissa ja jostain syystä sain uudet hiihtomonot. Innostuin hiihtämisestä kertaheitolla testaillessani uusia monojani. Vaikka olin suksilla viettänyt (pakon edessä) aikaa, tekniikka oli aivan pielessä, mutta intoa sitäkin enemmän. Vuodenvaiheessa keksin osallistua helmikuussa järjestettävään Finlandia-hiihtoon kun vanhempanikin olivat sinne suuntaamassa. 2012 helmikuussa, 19-vuotiaana hiihdin ensimmäisen massahiihtoni (32km) ja olin koukussa. Suunnittelin massahiihtoja seuraavalle talvelle, mutta ensin piti keksiä kesäksi jotakin puuhaa. Taisin löytää jostain mainoksen tai artikkelin triathlonista ja Joroisissa järjestettävästä pikamatkasta. Mitään en lajista etukäteen tiennyt, enkä tiennyt/tuntenut ketään triathlonia harrastavaa, mutta sitä halusin kokeilla. Heinäkuussa 2012 sain ensikosketukseni triathloniin. Avovesi oli uusi elementti, oli kylmä ja pyöräilin isäni maastopyörällä, jossa oli asfalttirenkaat, mutta kokemus oli upea! 

Haaveenani on ollut päästä kokeilemaan rajojani pidemmille triathlonmatkoille. Olen edennyt askel kerrallaan pikamatkojen kautta perusmatkoille ja kesällä 2015, 23-vuotiaana, läpäisin ensimmäisen puolimatkani Joroisilla. Triathlon on vienyt täysin mukanaan ja lajista on muodostumassa hyvää vauhtia elämäntapa. En edelleenkään liiemmin pidä kilpailemisesta, mutta itsensä voittaminen motivoi tekemään töitä. Sanonta "nälkä kasvaa syödessä" todella pitää paikkansa.