perjantai, 17. maaliskuu 2017

Kärpäsestä härkänen

Edellisestä päivityksestä onkin ehtinyt vierähtää pari kuukautta, joten on korkea aika käydä kuulumiset läpi. Tammikuun alussa tuskailin kun pari treenipätkää meni penkin alle, mutta päivityksen jälkeen treenit sujuivat hyvin. Pariin kuukauteen onkin mahtunut monta onnistunutta treeniä ja ohjelmaan on lisätty jonkin verran myös kovia treenejä. On ollut ihanaa päästä tekemään vauhteja ja nauttimaan maitohapoista! Ehkä juuri sen takia kahden viikon hikoilu- ja uintikielto on ottanut koville. Syy kiellolle on typerä luomenpoisto ja asiasta tekee vielä typerämmän se, että ompeleet on 14 vuorokautta. 

Kieltoa on takana vasta viikko ja olen ehtinyt monta kertaa kirota itseni kun hakeuduin ihotautilääkärille. Olen jopa hieman yllättynyt, miten koville kielto on ottanut (valmentaja taisi tajuta asian ennen minua, sillä hän aloitti tsemppauksen jo ennen kieltoa). Saanhan kuitenkin harrastaa kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä. Tämä olisi loistava mahdollisuus kehittää henkistä kapasitettia, mutta kävellessä pää tuntuu hajoavan ja kuvittelen, miten kuntoni huononee päivä päivältä. Tilannetta ei helpota se, että kahden kävelylenkin jälkeen penikat kipuilee. Minä yksinkertaisesti inhoan kävelylenkkejä. 

Suurena murheena on myös (katoava) uintikuntoni. Olen käynyt koko kauden melko harvakseltaan uimassa, mutta koen, että olen saanut aiempaa paremman otteen vedestä ja uintivauhdissakin olisi havaittavissa kehitystä. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu hypätä altaaseen useamman viikon tauon jälkeen. Itkuhan siinä tulee. 

Tästä tulikin melkoinen valitus-vuodatus-päivitys, mutta välillä on ihan ok tehdä kärpäsestä härkänen ja rypeä itsesäälissä, että voi taas nauraa itselleen. 

IMG_20170214_080426_728.jpg

tiistai, 3. tammikuu 2017

Positiivisuuden kautta

Treeni-intoa ja motivaatiota on koeteltu viime viikkoina oikein urakalla. Töissä on ollut tavallista kiireisempää ja se on verottanut jaksamista, joten treenaaminen työpäivien ohella on ollut vähintäänkin haastavaa. Tämän vuoksi vapaapäivinä olisi hyvä päästä treenaamaan enemmän, että säilyisi itsellä usko kehittymiseen. Kaksi edellistä "vapaaputkea" on kuitenkin mennyt aivan pieleen treenaamisen suhteen. Ensimmäisen "putken" olin vatsataudissa ja toipumiseen meni jokunen päivä. Seuraavilla vapailla nukuin erittäin huonosti useamman yön enkä palautunut yövuoroista, joten treeneistä ei tullut mitään. Vaikka olen yrittänyt pysyä positiivisena, välillä mieli harhautuu ajattelemaan, ettei tästä tule mitään.

Facebookista saa lähes päivittäin lukea päivityksiä rasitusvammoista ja loukkaantumisista, jolloin harjoitteleminen on tauolla jopa kuukausia. Minä olen pystynyt koko ajan treenaamaan, vaikka vähemmän, mitä haluaisin. Valitan treenimääristäni, vaikka jopa lähipiiristäni löytyy useita, jotka ovat tai ovat olleet pakollisella treenitauolla. Täytyykin olla kiitollinen kun pystyy liikkumaan säännöllisesti, sillä kaikki vie eteenpäin. Olen myös muistutellut itseäni, että teen vain karhunpalveluksen jos yritän treenata jaksamisen äärirajoilla. Pahimmassa tapauksessa kirjoittaisin itse päivityksen pakollisesta treenitauosta ylikunnon vuoksi.

Takana on taas yksi kiireinen työviikko, mutta mieliala korkealla, sillä tänään alkoi seitsemän päivän vapaat. Tarkoituksena on tehdä määrällisesti intensiivisempi treeniviikko eli luvassa on paljon peruskestävyysharjoittelua. Aion nauttia ja olla kiitollinen jokaisesta treenistä, sillä saan ja pystyn liikkumaan.

IMG_20161028_165230.jpg

torstai, 17. marraskuu 2016

"A comfort zone is a beautiful place but nothing ever grows there"

Kokemukseni erilaisista kuntotesteistä on melko suppea: laktaattitestejä juosten, valojänistesti, FTP. En ole ikinä erityisemmin pitänyt testaustilanteista, sillä niissä korostuvat kaikki heikkoudet ja testit saavat minut tuntemaan itseni äärimmäisen surkeaksi ja huonokuntoiseksi. 

Näin harjoittelukauden alussa on hyvä käydä päivittämässä sykerajat, jotta harjoittelu tapahtuu alusta asti oikeilla alueilla. Kauden alku on itselleni myös "pahin" ajankohta testata kuntoa. Ylimenokauden jälkeen kunto on kaukana kisakauden kunnosta ja tunnen itseni ilman testejäkin huonokuntoiseksi.

Kun reilu viikko sitten raahustin Pajulahden testausasemalle triathlontestiin, olo oli kaikkea muuta kuin reipas. Takana oli onnistunut treenipätkä, mutta kroppa ei tuntunut olevan vireessä ja olo oli pöhöttynyt. Mietin, että nyt mennään reippaasti epämukavuusalueelle. Itse testi meni ilman suurempia ongelmia, vaikken saanut kropasta irti maksimisykkeitä. Testitulosten osalta kyyti oli kylmää: peruskestävyyteni on surkea, varsinkin pyöräilyn osalta. 

Voisi kuvitella, että testistä jäi paha maku, mutta yllätyksekseni kokemus oli lähes positiivinen. Iso kiitos kuuluu Pajulahden testausasemalle ammattitaitoisesta testaamisesta, mutta olen myös onnistunut muuttamaan ajatteluani testaamisesta. Juuri se heikkouksien poiminen ja korostaminen mahdollistaa kehittymisen. Olen ylpeä itsestäni kun en vaipunut itsesääliin ja synkistelyyn "surkeasta kunnostani". Minulla on nimittäin taipumusta moiseen. Tiedän, että testejä tarvitaan jos haluan harjoitella "oikein" ja kehittyä. Nyt täytyy vain noudattaa "uusia" sykerajoja ja valmentajan ohjeita niin saadaan se perkeleen peruskestävyyskin kohenemaan. :)

20161028_162705.jpg

torstai, 13. lokakuu 2016

Uuden kauden huumaa

Yleensä lupauksia ja suunnitelmia tehdään vuoden vaihtuessa, mutta itselleni syksy on enemmän uusien alkujen aikaa. Vaikka en ole enää koulussa, enkä pääse nauttimaan uuden lukuvuoden alusta, syksy on säilyttänyt hohtonsa. Ilmat viilenee, illat pimenee, villasukkia voi pitää ilman ihmetteleviä katseita ja mikä hienointa, uusi harjoittelukausi alkaa. 

Tuntuu jopa hieman nurinkuriselta, miten paljon pidän uuden kauden aloittamisesta, vaikka kaikki tuntuu hankalalta ja kesän kunto on vain muisto. Esimerkiksi kun kävin maanantaina ensimmäistä kertaa elokuun lopun jälkeen uimassa, eikä touhusta meinannut tulla mitään. Hyvä, etten hukkunnut. Onneksi tiedän, että uintikunto löytyy kyllä kunhan jaksan tehdä töitä. Ymmärrän hyvin, miten vaikeaa monille on palata jopa vuosien tauon jälkeen säännöllisen liikunnan pariin. Siinä löytyy kummasti syitä siirtää liikunnan aloittamista.

Onneksi aivan kaikkea ei tarvitse aloittaa täysin alusta. Minulla oli viime kaudella melkoisia ongelmia saliharjoittelun kanssa kun pelkäsin painoja, mutta hiljalleen opin jopa pitämään raudan heiluttelusta. En käynyt koko kesänä salilla, joten jännitin kovasti, joudunko aloittamaan totuttelun lähtökuopista. Tottakai painoissa näkyi pitkä salitauko, mutta uskalsin edellistä vuotta rohkeammin lisäillä painoja tuntemusten mukaan. Vaikka tämän kauden harjoittelussa joudutaankin tinkimään perusvoimaharjottelusta ajan puutteen vuoksi, on ilahduttavaa, että omassa päässä tehty työ on säilynyt. 

Edellinen kausi piti sisällää pari melko isoa muutosta kun valmentaja vaihtui ja siirryin opiskelijaelämästä työelämään. Ikinä ei voi tietää, millaisia muutoksia elämässä tapahtuu, mutta toistaiseksi suuria muutoksia ei ole luvassa. Esa Heinonen jatkaa valmentajana ja teen edelleen kolmivuorotyötä. 

Entä, millaisia tavoitteita minulla on tälle kaudelle? Vastaukseni  on sama kuin vuosi sitten: haluan kehittyä jokaisella osa-alueella. Konkreettisemmin tavoitteena (hyvin todennäköisesti) on triathlonin puolimatka Otepäässä elokuun alussa. Reitti on haastava ja pyöräilyssä nousumetrejä kertyy kiitettävästi, joten en lähde tässä vaiheessa asettamaan aikatavoitteita. Nyt keskityn nauttimaan matkasta ja katsotaan kesällä, mihin se riittää. 

13606699_1227417160664206_91811420557132

Kuva: Bullseye Photography, Finntriathlon Vierumäki 2016


maanantai, 12. syyskuu 2016

Tallinna maraton - triathlonisti sivuraiteilla

Halusin kokea, miltä tuntuu juosta 42,2km ja sen pääsin todella kokemaan kun juoksin eilen elämäni ensimmäisen maratonin Tallinnassa. Kuuden viikon juoksuharjoittelusta kaksi viimeistä viikkoa meni "hukkaan" sairastelun ja töiden vuoksi, mutta pääsin kuitenkin starttaamaan terveenä.

En ole aikaisemmin osallistunut juoksutapahtumiin, joten jo startti oli uusi kokemus ja oli hienoa edetä juoksijavirran mukana. Vaikka olin lämmitellyt ja verrytellyt, alku tuntui kankealta ja oman juoksurytmin löytäminen oli hankalaa. Hiljalleen oma tahti löytyi kun lopetin sykkeiden vahtimisen ja keskityin kuuntelemaan kehoa, sekä pitämään juoksun rentona. Tiesin, että päivästä tulisi lämmin, joten pelasin varman päälle ja join ja kaadoin vettä päälleni jokaisella huoltopisteellä. Energiat tuntui ilmeytyvän, eikä suurempia vatsaongelmia ilmaantunut (jos yhtä bajamajakäyntiä ei lasketa). Lisäksi tunnelma reitillä oli upea ja kannustajia riitti! Ensimmäinen 21,1km kierros menikin ilman ongelmia ja lähdin seuraavalle kierrokselle hyvävoimaisena.

Alusta alkaen oikeassa sisäreidessä/nivusessa tuntui lievää kiristystä, mutta en kiinnitänyt siihen juurikaan huomiota. Kiristys paheni hiljalleen toisella kierroksella ja ennen 30km kääntöpaikkaa kiristys oli jo kipua. Siitä ongelmat sitten alkoivatkin. Pysähtelin vähän väliä ja yritin epätoivoisesti venyttää sisäreittä ja lonkankoukistajaa. Kävely sattui, juoksu muuttui töpöttelyksi ja kipu vain paheni. Kirosin koko touhun alimpaan helvettiin ja vannoin pysyväni kaukana maantiejuoksusta. Keskeyttämistä mietin matkalla moneen kertaan, mutta halusin maratondebyyttini päättyvän maaliin. Itkeä tihrustin matkalla kun sattui niin paljon ja sen jälkeen itkin ajatusta, miten pettyneenä tulen maaliin. 39km kohdalla keskeyttäminen oli todella lähellä, mutta onneksi jatkoin itkuista matkaani ja pääsin kuin pääsinkin maaliin ajassa 4:45:53.

En tiedä, miksi olin niin pettynyt suoritukseeni, sillä maaliin pääsy oli työvoitto, josta pitäisi olla ylpeä, vaikka aika olikin pettymys. Hairahdukseni juoksun pariin saa jäädä toistaiseksi tähän ja seuraavan maratonin juoksen vasta triathlonin täydellä matkalla. Triathlonistista tuli maratoonari, muttei juoksijaa. Nyt keskityn saamaan jalan kuntoon ja palautumaan, että pääsen aloittamaan uuden harjoituskauden ensi kesää varten. 

sportfoto_2016-09-11_SEB_Tallinna_Marato


IMG-20160911-WA0003.jpg


14265061_10209259409996003_7367929882479