Viimeisen reilun kuukauden aikana olen ehtinyt hiihtää kaksi kertaa lappu rinnassa; helmikuun alussa Vierumäellä 24h-hiihdossa ja eilen Finlandia-hiihdossa. Voisinkin molemmista koitoksista antaa lyhyet raportit.

Vierumäki 24h-hiihtoon osallistuimme äitini kanssa duona ja lähdimme tavoittelemaan 200km yhteistulosta, joka lopulta jäi n. 10km päähän. Hiihdimme suurimman osan vuorokaudesta taktiikalla kierros (4,7km) ja vaihto, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kisan viimeisten tuntien aikana keli meni suojalle ja latu oli todellä jäinen. Väsyneillä jaloilla oli lähes mahdotonta saada suksia pitämään ja yläkropasta alkoivat voimat loppumaan. Lopulta omat rahkeeni riittivät 90km, jonka jälkeen nilkkasärky kävi ylivoimaiseksi. Äitini sitten paikkasi hiihtämällä 100km.

Eilen lähdin Finlandia-hiihtoon parantamaan aikaani kahden vuoden takaisesta (niukka 5h alitus). Tavoitteeseen en kuitenkaan yltänyt, vaan 50km perinteisellä taittui aikaan 5:04:34. Vaikka pitäisi olla tyytyväinen, ettei aika ollut tuon huonompi rankasta vesikelistä huolimatta, harmittaa. Tein nimittäin ikävän taktisen mokan lähdössä, kun jäin toiseksi viimeisessä lähtöryhmässä peräpäähään. Ensimmäiset 10km mentiin todella hiljaa jonossa ja lähes jokaiseen alamäkeen piti jonottaa. Ohittaminen oli todella vaikeaa pitkien letkojen vuoksi. Vasta toisen latuaseman jälkeen vajaan 19km kohdalla alkoi päästä paremmin ohi. Ohitteleminen tosin oli todella rankkaa huonosti luistavilla suksilla. Olin tosin positiivisesti yllättynyt, että jaksoin nostaa vauhtiani loppua kohti ja viimeinen vajaa 5km meni n. 23minuuttiin. Toinen yllätys oli matalampi keskisykkeeni. Kaksi vuotta aikaisemmin luistavammalla kelillä, lähes samaan aikaan se oli 176 ja eilen 165. 

Vielä olisi tälle talvelle yksi massahiihto Vuokatissa ja matkana 60km perinteisellä. Neljän viikon kuluttua on siis revanssin paikka! 

Kuva Vierumäeltä startista.