Teen töitä suurimmaksi osaksi pitkissä putkissa ja päivät voivat olla pitkiä, jolloin mieleen saattaa livahtaa ajatus, että näinköhän sitä kehitystä tulee. Olen työntänyt moiset ajatukset kiireesti syrjään ja keskittynyt tekemään, mitä pystyn. Työputkien vastapainona on kuitenkin pitkiä vapaita, jotka mahdollistavat tehokkaammat treenipätkät. Voi sitä riemua kun saan treenata kaksi kertaa päivässä ilman tiukkaa aikataulua! Helmikuussa olen saanut tehtyä kaksi tällaista pätkää, eikä ole todellakaan ollut tarvetta murehtia harjoittelun vähyyttä.

Ensimmäinen pätkä kesti seitsemän päivää (sisältäen yhden palauttavan päivän) ja tunteja kertyi noin 11. Viikkoon mahtui voimaharjoittelua, vk:ta ja tottakai pk:ta. Viikon ansiosta oli mukava päästä taas töihin huilaamaan. ;)

Tänään päättyi toinen treenipätkistä, joka kesti neljä päivää ja tunteja kertyi vajaat kahdeksan. Treenit ovat olleet sellaisia, että tuntee tehneensä, mutta siitähän minä pidän! Kummasti se luo uskoa tekemiseen, kun treenit sujuvat ja virtaa löytyy, vaikka kropassa tuntuukin. Esimerkiksi eilen kävin päivän toisena treeninä juoksemassa pk-lenkin _rennosti_, vaikka jaloissa painoi edellisen päivän salitreeni ja aamun lajivoimaharjoitus trainerilla. Näinkin pieni asia voi saada hymyilemään leveästi.

Treenipätkä ei kuitenkaan päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Tänään oli tarkoitus tehdä pitkä aerobinen harjoitus hiihtäen ja siihen päälle hieman traineria. En ole tänä talvena juurikaan viettänyt aikaa ladulla, mutta hiihtäminen tuntui hyvältä. Riemu kuitenkin loppui lyhyeen kun vasen kantapääni alkoi hitaasti, mutta varmasti hiertyä auki. Lopputuloksena vereslihalle hiertynyt kantapää, kesken jäänyt treeni ja kiukkuinen nuori nainen. Eihän tämä aina voi olla niin ihanaa ja mahtavaa. Onneksi kehonhuolto lepyttää myös mielen ja nyt on hyvä alkaa odottelemaan seuraavia treenejä. :)

12794643_10207668364980872_5743684971346